Salolainen Nosto- ja Kuljetuspalvelu P & M Nikkanen on hankkinut kalustonsa järeimmän pään lippulaivaksi neliakselisen MANnin alustalle tehdasasennetun Effer 1355 8S + Jib6s-nosturin. Nosturi on lisäksi varustettu 2,75-tonnin vinssillä.

Kiinnostuimme Efferin uudesta CrosStab-tukijalkainnovaatiosta. Työskentely sujuu V-tyylillä ilman ’etutassuja’ jämerästi ja nopeasti, kertoo yrittäjä Matti Nikkanen.
Salon seudulla ja tarvittaessa kauempanakin operoiva 135-tonnin Effer on erikoisvarustettu ns. ristitukijaloilla. CrosStab-innovaatiossa oikea tukijalka kääntyy 45° eteenpäin. Myös vasen tukijalka kääntyy saranoidun palkin avulla 45° eteenpäin, mikä helpottaa ja nopeuttaa merkittävästi asennusta.
- Uusi investointimme täydentää järeimmässä päässä aiempaa 22-, 23-, 33- ja 80-tonnin nosturikalustoamme. Muutaman viikon koenostojen perusteella Effer tuntuu miellyttävältä ja jouhevaliikkeiseltä käsitellä.
Effer-nosturilla pystytään operoimaan taakkoja 32 metriin saakka hydraulisesti. Kahdella mekaanisella jatko-osalla työskentelyleveys on 36 metriä ja korkeus lähes neljäkymmentä metriä. Ilman Jibiä pystytään neljän tonnin nostoihin lähes 20 metriin saakka.
Kysyntä kasvussa
Nikkanen kertoo, että nostureille riittää yhä enemmän kysyntää mm. rakennuksilla, missä asiakkaat hyötyvät entistä isompien taakkojen siirtelystä isolla ulottuvuudella.
Viisi henkilöä työllistävää Nosto- ja Kuljetuspalvelua pyöritetään Nikkasen Konepaja Oy:n aputoiminimellä. Yrittäjäveljeksistä Matti Nikkanen vastaa nosto- ja kuljetuspuolesta ja Pentti Nikkanen öljysäiliöiden valmistukseen ja kunnostukseen erikoistuneen konepajan toiminnasta.
Efferiin panostetaan
Nosto- ja Kuljetuspalvelu P & M Nikkasen koneen toimitti vahvassa kasvussa etenevä Pro Lift Oy, jonka edustukseen Effer siirtyi syyskuun alussa.
Toimitusjohtaja Vesa Hiekkanen kertoo, että Effer täydentää hyvin Pro Liftin tarjontaa HMF-nostureita järeämmässä kokoluokassa aina 220 tonniin saakka. Panostamme vahvasti myös Efferin varaosa- ja jälkimarkkinointipuoleen, mihin italialaiset ovat antaneet teknistä koulutusapua.
-Maailmanluokan valmistajan herättämä kiinnostus ja suosio ovat yllättäneet iloisesti. Olemme lyhyessä ajassa myyneet saman verran Efferiä, kun viime vuonna Suomessa myytiin yhteensä, kertoo Pro Lift Oy:n toimitusjohtaja Vesa Hiekkanen
-Voimme luvata asiakkaille, että Effer tarjoaa 100 prosentin nostotehon täyden ympyrän säteellä. Nosturi on katsastettu asetusnosturiksi.



